Seitsenhuippuinen vuoristo.
Vuorten välille on pingotettu köysi.
Kultaviittaiset olennot kulkevat köysiä pitkin vuorelta toiselle.
Aina, kun he tulevat vuoren huipulle, he ottavat kiven ja kantavat sen mukanaan.
Tultuaan köysisillan keskelle, he heittävät kiven alas. Jos joku putoaa kesken matkan, niin toisistaan kiinni pitäen vaeltajat muodostavat elävän olentoköyden, jolla pelastavat pudonneen.
Keskelle heitetyistä kivistä kasvaa vähitellen seitsemää huippua korkeampi kahdeksas huippu, jolle olennot sen valmiiksi tultua asettuvat asumaan.
”Taivas oli sidottu köysillä kasaan.
Köysiverkossa keikkui suuri, pyöreä kivi,
joka äkkiä räjähti
ja virtasi tuoksuvina puroina pois.
Pian maan päällä
oli yhtä monta tuoksuvaa virtaa
kuin taivaalla sitovia köysiä.”
”Olento, jolla oli pyöreä, vaaleansininen viitta
leijuen kuin varjostin hänen päänsä yläpuolella.
Kun olento liikkui, niin viitan poimuihin
takertuivat kaikki taivaan värit ja pilvet ja tähdet
ja sateet.
Viitta tuli raskaaksi, se vajosi alas, se veti olentoa alas.
Se laahasi maata.
Kaikkialle, missä se kosketti maata, levisi kultainen usva,
joka keräytyi pyörteinä maan pinnalle.
Pyörteet kohoilivat ja laskivat ja täyttivät kaiken maan
kuin tuuhealatvaiset, kultaisina huojuvat puut.”
”Meret haluavat kohdata pilvet.
Merestä kohoaa vedestä muodostunut
patsasmainen kukka,
joka kohoaa aina ylös päin
ja sataa pisaroina alas –
mutta ne pisarat eivät olekaan enää vettä,
vaan valoa –
joka ei veteen sammu.”
”Metsä on täynnä maljanmuotoisia puita.
Puitten latvamaljat täynnä loistavia hedelmiä.
Latvat huojuvat raskaina,
taipuvat alas maahan
ja hedelmät kierivät pitkinä jonoina viettävää rinnettä alas.
Alhaalla laaksossa ne pysähtyvät,
niissä olevat siemenet alkavat itää.
Jokaisesta hedelmästä kasvaa uusi maljanmuotoinen puu.”
”Panssarikasvoinen mies. Kasvot kuin rautalevyistä koottu. Väriltään tumman violetit. Hiukset vihreät. Hän leikkasi ruohikkoa pitkällä veitsellä. Mytisteli sitten ruohot palloiksi, jotka kätki maahan. Tallasi maan tiukaksi jaloillaan. Palloista puhkesi ihmeellisiä kasveja, joiden lehdet ja varret ja kukat olivat täpö täynnä kuvia ja kirjoituksia.”
”Mustia majoja niityllä.
Taivaalla pilvi täynnä punaisia kiviä,
jotka satavat alas.
Majat syttyvät tuleen.
Savu, joka kohoaa ylös,
punoutuu taivaalle verkoksi,
johon valo asettuu asumaan.”
”Maailmat ovat pimeät.
Taivaassa on liikaa valoa.
Taivaan alapuolelle on pingoitettu laaja keltainen kangas,
joka pullistuu valon paljoudesta.
Suuri, miekkakätinen olento hakkaa villisti
taivaan pullistelevaa pohjaa
murtaakseen sen, vapauttaakseen valon.
Maa on tukehtumassa pimeyteen –
valo odottaa.
Miekkakätinen tekee töitä.
Viimein puhkeaa taivaan äärimmäiselle reunalle pieni aukko
ja siitä alkaa valo virrata.
Se juoksee ensin ohuena juovana pimeyteen,
levenee sitten vähitellen.
Puhkeaa uusia aukkoja.
Riemuissaan miekkakätinen repii yhä lisää taivasta.
Kohta se on täynnä valoa pursuilevia reikiä
ja maan pinnalla valo muodostaa suuria massoja peittäen kaiken.
Olennot antavat valon tulvia ylitseen.
He ovat kaivanneet sitä kauan.
He eivät välitä enää mistään muusta kuin valosta.
Taivas on riekaleina.
Riekaleista miekkakätinen solmii pienen veneen, istuu siihen ja alkaa soutaa valomeressä.
Kaikki olennotkin innostuvat, kilpaa he repivät taivaan suikaleita, kutovat veneitä ja kohta koko valomeri
on täynnä valossa purjehtivia olentoja.
—————————————————————————
Odoon n:o 15 videon teki Pekka Lehtisalo
Sininen vuori
jyrkkärinteinen,
kultakylkinen vuori
Vuoren huipulla istuu joku
kasvot poispäin
kädet, avarat tuhatsormiset kädet,
levällään,
jokaisen sormen pää kuin lähde,
josta virtaa kultaista valoa