Odo

Odo meditaatio on visualisaatioharjoitusta, jossa tietoisuutta kehitetään keskittymällä symbolisia mielikuvia sisältäviin odo-teksteihin (odoihin). Odot ovat meditaatio-opettaja Pekka Airaksisen (1945-2019) ja hänen oppilaittensa yhteisön kehittämä harjoitusten kokoelma, johon sisältyy satoja lyhyehköjä tekstejä. Näiden tarinoiden tai runojen ja aforismien koetaan vapauttavan mieltä. Siksi niitä käytetään meditaatioissa, vaikka ne eivät edusta itämaista symboliikkaa. Airaksinen on sanonut niiden olevan tähdätty erityisesti länsimaisille ihmisille. Osa näistä teksteistä sisältyy vuonna 2014 julkaistuun kirjaan Odo, tie ties minne. Käsikirja luovaan meditaatioon.

Historia

Pekka Airaksisen oppilaiden yhteisö alkoi muodostua 1970-luvun lopulla. Odo-tekstit kirjoitettiin ylös vuonna 1980 kolmen kevätkuukauden aikana Alastaron Ylhäisissä. Tekstit tehtiin käyttämällä menetelmää, jota Pekka Airaksinen nimittää orfiseksi. Tällä hän viittaa kreikkalaisen mytologian Orfeukseen, joka matkusti musiikin avulla paikkoihin, joihin muuten oli vaikeaa tai mahdotonta päästä. Tässä tapauksessa tuon matkustuksen kohteeksi on otettu teos nimeltä Mahāvastu, joka on intialaisten lokottaravādinien (~200 eaa.– 600 jaa.) keskusteos. Lokottaravāda on intialaisessa filosofiassa yksi filosofinen oksa mahāsāṃghikasta, joka puolestaan on mahāyāna-buddhalaisuudelle pohjaa luonut laaja liike. Teoksessa olevat n. 500 buddhien nimeä muunnettiin ensin sävelriveiksi. Niitä kuuntelemalla Pekka Airaksinen ja jotkut oppilaat kirjasivat ylös musiikin herättämät visuaaliset kuvat, joihin liittyi usein myös muiden aistialueiden informaatiota, kuten tuoksuja, ääniä, tuntoaistimuksia ja ajatuksia.

Näitä tekstejä käytettiin harjoituksina jo 1980-luvulla; 1990-luvulla Pekka Airaksinen opetti enemmän vanhoista meditaatioperinteistä tulevia omilta opettajiltaan oppimiaan harjoituksia, mutta 2000- ja 2010-luvuilla enenevässä määrin myös odoja. Ennen kuolemaansa hän piti odo-tekstien kokonaisuutta, odo-perinnettä, tärkeimpänä saavutuksenaan. Hän piti sitä valmiina pakettina, joka tarvitsi vain ”siepata”. Alun perin Airaksinen ja hänen oppilaansa kokivat, että odot ovat valona tai käsitteettömänä informaationa löytyneet avaruudessa olevasta taskusta tai ”pullistumasta”. Buddha-nimien muuntaminen musiikiksi ja musiikin kuuntelu olivat menetelmä, jolla niille saatiin annettua muoto. Muoto tarvittiin nimenomaan, jotta niitä voi käyttää harjoituksina. 2020-luvulle tultaessa odo-harjoituksia tekeviä ryhmiä toimii mm. Helsingissä, sekä Airaksisen perustamissa meditaatiokeskuksissa Alastarolla ja Siikaisissa. Vaihtelevasti joissain muissa kaupungeissa. Toiminnan odotetaan laajenevan edelleen.

Odojen sisältö ja vaikutus

Vaikka odo-tekstit ovat vapaat tiettyyn kulttuuriin sidotusta symbolikielestä, niitä on kirjan selitysosuuksissa avattu uskonnollisista ja henkisistä perinteistä tulevien käsitteiden avulla, joita on otettu erityisesti tantrisesta buddhalaisuudesta, mutta myös mm. hindu- ja taolaisista perinteistä. Joissakin tarinoissa on havaittu suomalaisen esikristillisen mytologian vaikutusta, vrt. kirja Myytillisiä tarinoita. Toim. Lauri Simonsuuri. SKS 1947, uusi laitos 1999.

Odojen vaikutus harjoittajaansa perustuu Airaksisen mukaan mm. siihen, että visualisoitu meditaatiotarina on mallinnus, johon vähin erin samaistumalla voimme ylittää totunnaiset rajoittavat tekijät itsessämme. Samaistumisen lisäksi tämä tapahtuu niissä piilevän symmetria-avaimen vaikutuksesta. Se tarkoittaa, että visualisoidut prosessit tai tilat vaikuttavat myös mielen muissa osissa, esimerkiksi järjestävät tiedostamattoman aluetta. Kuva tai moniaistinen kuva on symbolifunktio, eli kokonaisvaltainen tapahtuma yhtä aikaa usealla mielen osa-alueella.

Uskonnollisten tai henkisten välineiden kontekstissa odot sijoittuvat lyhytrituaalien, zenin kōanien tai mahāyānan sekä vajrayānan buddhalaisuuden visualisaatioharjoitusten välimaastoon. Oppilaat pitävät niitä käytännön harjoitustehtävinä, koska niitä tehdessä muutetaan elämän painopistettä pois urautuneista toiminnoista ja asioihin suhtautumisista. Tähän kuuluu esimerkiksi irrottautuminen itsekeskeisestä katsantotavasta ja näkeminen asiat monikeskeisesti tai laajemmin. Kōan-tyyppisinä tekstit saattavat käynnistää tajunnassa vertikaalista liikettä, jota Airaksinen pitää assosioivan ajattelun tunnusmerkkinä, vrt. loogisen ajattelun horisontaaliseen liikkeeseen. Tällainen mielessä tapahtuva vertikaalinen liike on vapauttavan tehtävänsä vuoksi keskeistä odo-harjoituksissa. Vapautumisen idea tekee odoista valaistumissäkeitä, millä termillä niihin myös on viitattu. Ne ovat tarjonneet tähän mennessä lähinnä suomalaisista koostuvalle harjoittajien joukolle mahdollisuuden harjoittaa nykyaikaan päivitettyä valaistumispolkua. Tällaisessa ns. lähiperinteessä on ajateltu länsimaalaiselle helpommaksi ottaa omat juuret mukaan harjoituksen materiaaliksi, kuin opettelemalla esimerkiksi japanilaista tai tiibetiläistä kuvastoa.

Harjoituksen tekotapa meditaatioryhmissä on yleisesti ottaen ollut sellainen, että jokin odo luetaan ja sen jälkeen sitä meditoidaan, antamalla tekstin tunnelman ja kuvien tai tapahtumien ravita mieltä. Meditaation ulkopuolella se aktivoituu erilaisissa tilanteissa, jolloin harjoitus ei rajoitu vain meditaatiotapahtumaan vaan laajenee elämän eri osa-alueille.

Esimerkkinä odo n:o 95

»Taivaasta valui alas maahan leveitä, kirkkaita nauhoja,

jotka olivat kuin kuilut,

joita pitkin hiljaisuus ja valo valuivat alas.

Hiljaisuus tuli vaaleanpunaisina kukkina,

valo kultaisina palloina.»