Odo 426
Valo oli kirkasta.
Kirkkaita helminauhoja roikkui taivaalta
ja niiden kirkkaudesta rakentui aita,
joka kätki sisälleen veden,
jonka pinnalla odottivat uppoamattomat veneet soutajiaan.
Vesi jakautui kahdeksana kirkkaana virtana maailman kaikille
kulmille, suunnille, äärille.
Aina, kun yksi vene oli saanut matkustajansa, se pääsi loistavalle
unohtumattomalle matkalle, jonka merkitys oli mittaamaton.
