Odo 456
Auringon kaltainen valo,
syvä ja hehkuva,
armoton ja polttava kuin tuli,
on pudonnut kahden vuoren väliseen rotkoon,
polttanut pudotessaan kaikki rinteet,
kaikki niiden kauneuden
ja sulanut lopulta itsekin,
tulikuumaksi lähteeksi,
jonka on tyydyttävä valaisemaan
pimeää rotkoa,
jonka on tyydyttävä lämmittämään
harmaiden kivien kylmyyttä,
kunnes vuoret joskus sortuvat
tai rotko voi valaista itse itsensä.
