Lisätty 28.3.2022
Odo-perinteessä tehdään visualisaatioita, mielikuvaharjoituksia. Niitä on ollut tapana meditoida, mutta kyllähän kuvat kulkevat sisäisten silmiemme edessä jo tekstiä lukiessakin. Kuvaa tärkeämpi on se tunnelma, mikä syntyy visualisaatiosta. Joissakin teksteissä on myös tapahtumia, jotka siirtävät totunnaisten syy-seuraus -suhteiden kulkuja.Ns. ’oma’ visualisaatioharjoitus, sellainen jota ihminen tekee enemmän kuin muita, etsitään jokaiselle, tai se löytyy vähitellen kun meditoi riittävän monta eri harjoitusta. Se tarjoaa kyseiselle ihmiselle sopivan mallinnuksen, joka laajenee kaikkiin eri tilanteisiin. Niinkuin potentiaalihahmo, joka alkaa toimia ihmisen identiteetissä. Harjoitus on menetelmä. Kukin käyttää omaa harjoitustaan voidakseen ottaa enemmän vastuuta omasta elämästään.Monessa odossa voi olla jotakin koskettavaa, mutta kun ’oma’ harjoitus löytyy, sen tietää todella. Se onkin valtava onnenpotku. Aina ei tiedä, miten, miksi ja milloin sellainen osuu kohdalle.
Kirjoittanut: Rajan
Neljä tarkistusta
lisätty: 1.4.2022
Ihmiset ovat kysyneet välillä sitä, että vahvistavatko odot egoa? Tämä on selvästi vaara, jos teemme harjoitusta hellittääksemme egon otetta. Harjoittajat pyrkivät tällaiseen päämäärään esimerkiksi päästäkseen lähemmäs todellisuutta, koska ego nähdään vääristyneeksi minäkuvaksi, harhaksi vailla ydinolemusta. Mutta jos harjoitus vahvistaakin egoa, se ei näillä pyrkimyksillä johda tuohon toivottuun egoharhan sulautumiseen. Vaara on olemassa yleensäkin harjoituksessa, ja erityisesti se on tiedostettu visualisaatioiden kohdalla, tantrassa.
Voi olla, että elävä tyhjyys, vapaus, on asia, johon saamme pilkahduksen tai kontaktin vasta kun olemme tehneet puhdistamis- tai tyhjennysharjoituksia, tai seuranneet polkua, joka ottaa huomioon meidän henkilökohtaiset osatekijämme, laittaa ne järjestykseen ja uuttaa niistä voimaa, saamme oman voiman haltuumme. Ehjä minuus on aina keskeinen lähtökohta, jotta tyhjyysharjoitusta voisi vaaratta tehdä. Visualisaation kuvat poistavat vääränlaista tyhjyyskäsitystä syntymästä, eli että alkaisimme harjoittaa nihilististä tyhjyyttä, ei-mitäisyyttä. Harjoitusten kuvat säteilevät tyhjyydestä, muodostuvat siitä, aivan niin kuin esimerkiksi buddhalaisessa ydinsutrassa sanotaan: tyhjyys on muotoa. Jos sana tyhjyys tuo meille liikaa länsimaisen filosofian painolastia tai käsitystä ei-mitäisyydestä, voimme sen sijaan puhua itsettömyydestä, tai siitä että harjoituksen avulla pyrimme siirtymään itsekeskeisestä (egosentrisestä) lähestymistavasta monikeskeiseen lähestymistapaan, miten lähestymme kaikkia asioita tietoisesti.
Vaikka ego on voimakas ja ovela, harjoitukseen on sisällyttävä riski, koska jotta harjoitusta tulisi tehtyä, siihen täytyy olla mielen luottamus. Ja toimiakseen sen täytyy sopia yksittäisen harjoittajan mieleen, taipumuksiin ja ruumiin osatekijöihin. Ongelman voi myös pukea sanoiksi niin, että sopiakseen lukkoon, avaimen pitää olla tietynlainen, mutta tuo tietynlaisuus voi johtaa vääränlaiseen ’minä/minun’ -identiteetin korostumiseen. Joskus jopa avaimen saaminen ja pitäminen voi vahvistaa jo tuota, puhumattakaan siitä että se vielä pitäisi olla oikein uniikki avain!
Tämän vaaran välttämiseksi voimme ottaa visualisaatioharjoitukseemme perinteiset neljä tarkistusta.
1) Tarkista, että pidät visualisoitua asiaa epäkonkreettisena, kuin kuun kuvajaisena veden pinnalla. Tai nykyaikana voisi ajatella myös elokuvaa tai videopeliä. Tämä poistaa vääränlaista takertumista harjoitukseen. Voimme turvallisesti sanoa inspiraatiolle kyllä, mutta sanotaan ei sille, että alkaisimme muodostaa totuuskäsitystämme minkään ’tämä asia on näin’ –tyyppisen statementin varaan. Meditaation todellisuus on käsitteetön.
2)Tarkista, että muistat visualisaation tulevan jostain, kosketus perinteeseen, ’lineageen’, eli että meitä ennen on tullut meditoijia ja harjoittajia, jotka ovat kaikki olleet ylivertaisia, yhtälailla kuin me itsekin tai millaiseksi me itsekin tulemme. Vaikka harjoitus on oma, sen kuuluminen perimyslinjaan auttaa kehittämään yksilöllisyyttä siten, että se yhdistyy näkemykseen osien muodostaman kokonaisuuden oleellisuudesta. Tämä pätee yhtälailla harjoituksiin, joihin ei tarvita initiaatiota (odoihin ei tarvitse initiaatioita).
3) Jos harjoitus perustuu samaistumiseen, eli että on säteilevä tai tiettyjä hienoja ominaisuuksia omaava hahmo, johon samaistumme saadaksemme sen sisältämän mallinnuksen itseemme, niin meidän tulee tarkistaa, että alamme nähdä noita hienoja ominaisuuksia myös muissa, eli projisoimme ne itsestämme myös kaikkiin muihinkin. Tämä poistaa itse-ja-muut –dualismia.
4) Tarkista, että omistat harjoituksen ansiot lopuksi kaikille olennoille. Tämä perinteinen keino tarkoittaa, että ’jos tästä harjoituksesta on koitunut hyötyä, esim. että olen tullut tyynemmäksi, myötätuntoisemmaksi, syvemmäksi, intensiivisemmäksi, viisaammaksi, luovemmaksi… niin tämä hyöty menisi kaikille olennoille. Henkiset ansiot, taivaspisteet, annetaan heijastua vapaasti, eli ei meidän itse valitsemien kuvioiden mukaan, vaan minne ikinä ne menevätkin, ystäville, vihollisille, neutraaleille, tutuille, tuntemattomille… Emme siis ajattele pelastuvamme itse jos muut eivät pelastu. Tämä ansioiden omistaminen on hyvin tehokas keino vähentää itsen-vaalimista, samalla kun harjoitus osoittaa, että muiden onnellisuus ei ole itseltä pois, eikä näiden auttaminen pidä tapahtua itsen kustannuksella, vaan ylitetään tämä kahtiajako kokonaan, muiden auttaminen on näin itsen auttamista ja itsen auttaminen on muiden auttamista.
Kirjoittanut: Rajan
